Discantus-kuoron joulu 2026

Äänten ympäröimänä

Sukella ainutlaatuiseen konserttielämykseen, jossa musiikki ei kuulu vain lavalta vaan ympäröi kuulijat joka puolelta. Illan aikana pääset halutessasi myös itse osaksi kuoroa. Ohjelmassa kuullaan herkkiä ja rauhoittavia äänimaisemia sekä sykähdyttävää venezuelalaista joulumusiikkia. Esiintyjinä Discantus-kuoro, johtajanaan Laura Linkola, sekä Yordano Nuñez (cuatro).

Joulukonsertit

  • Ma 7.12. Joulukonsertti, Kallion kirkko klo 19

  • La 12.12. Joulukonsertti, Vuosaaren kirkko klo 18

  • Ti 15.12. Joulukonsertti, Suomenlinnan kirkko klo 19

Discantus-kuoro työstää visiotaan musiikkielämysten tarjoajana uuden taiteellisen johtajansa Laura Linkolan kanssa. Viime talvena ihastunutta palautetta saanut tarinallinen joulukonsertti oli lämmin ja yhteisöllinen kokemus sekä laulajille että yleisölle, joka pääsi liittymään osaksi musiikillista tarinaa usean yhteislaulun muodossa. Kuorolaiset ja johtaja ovat löytäneet yhteisen sävelen konserttitoteutuksissa, jossa on aina jokin pieni jippo – tanssija, tarina tai kuten tulevissa joulukonserteissa, yleisön ympäröiminen äänillä.

Aktiivinen yhteisö ei halua tehdä musiikkia vain itselleen, vaan pyrkii löytämään mahdollisimman paljon keinoja yleisönsä tunnetason kohtaamiseen ja yhteiseen koskettavaan kokemukseen. Niinpä myös tulevissa konserteissa yleisölle tarjotaan mahdollisuutta liittyä hetkeksi kuorolaiseksi, Konsertissa tullaan jakamaan helppoja sovituksia tutuista kappaleista, joihin voi liittyä omasta laulutaidosta riippumatta.

”Yksilökeskeisessä kulttuurissamme janoamme kokemuksia osallisuudesta. Kynnys yhteisöihin sitoutumiseen on kuitenkin suuri, joten haluamme palvella lähiympäristöämme tarjoamalla pieniä hetkiä, joissa voimme kokea liittyvämme johonkin suureen ja mystiseenkin,” linjaa Laura Linkola.