Discantus-kuoro

Discantus on laulavaa naisenergiaa!

Tule meille sponsoriksi!

Etsimme sponsoreita kattamaan levyn tekemisen kustannuksia!

Discantus on liki 40-vuotias naiskuoro Vuosaaresta. Riveissämme laulaa lähes 40 iloista ja motivoitunutta naista. Yleisömme on paljolti keskittynyt Vuosaareen, mutta huomaamme kuulijakunnan laajenevan vuosi vuodelta. Konserteissamme, joita järjestämme joulun alla ja keväisin, on yleisömäärä ollut keskimäärin 250 kuulijaa. Lisäksi esiinnymme erilaisissa tapahtumissa sekä yksityistilaisuuksissa, joko koko kuoron voimin tai pienryhmänä Discantus Sistersin nimellä. Ohjelmistomme on monipuolinen, kevyestä hengelliseen -ja aina mukana on ”naiskuorotwist”.

Vuonna 2012 julkaisimme ensimmäisen oman levymme, ”Säteitä”. Tänä vuonna aiomme tehdä jouluisen levyn ”Tähtiä hangella”, joka julkaistaan loppusyksystä 2017

Tällä uudella levyllä on hienoa polkaista käyntiin Discantuksen 40-vuotisjuhlavuosi 2018!

Levyn tekemisen kustannuksiin etsimme sponsoreita. Tarjoamme näkyvyyttä ja mainosta niin nettisivuillamme www.discantus.net, Facebook-sivullamme kuin konserttiohjelmissamme. Alla on muutamia yhteistyöesimerkkejä, mutta voit toki kertoa oman toiveesi. Arvostamme kovasti apuanne ja panostanne. Ota meihin yhteyttä discantusry@gmail.com

Kirje.pdf >>

 

Kirjoittaja: Discantus-kuoro

Discantus on vuosaarelainen tavoitteellisesti harjoitteleva naiskuoro, joka on viimeisten vuosien aikana kehittynyt huomionarvoiseksi kuoroksi maamme naiskuorokentällä. Discantuksen ensimmäinen äänite "Säteitä" julkaistiin 2012 ja ensimmäinen joululevy "Tähtiä hangella" julkaistiin syksyllä 2017. Vuonna 2018 vietimme 40-vuotisjuhlavuotta, jota juhlistimme uudella levyllä, juhlavuoden konsertilla ja kilpamatkalla. Kuoro laulaa monipuolista ohjelmistoa nykysävellyksistä perinteisempään musiikkiin, kansanlauluista viihteellisempään musiikkiin, hengellistä musiikkia unohtamatta. Kuoro konsertoi aktiivisesti ja osallistuu erilaisiin kuorotapahtumiin ja - katselmuksiin. Kuorolla on myös runsaasti kilpailukokemusta: vuonna 2019 Tampereen Sävelessä Discantus palkittiin kahdella hopealla, 2018 Canta al Marissa Discantus palkittiin hopeadiplomeilla, 2015 Discantus palkittiin kolmella hopealla Tampereen Sävelessä, kansainvälisessä kuorokatselmuksessa ja 2014 Discantus valittiin vuoden kellokaskuoroksi.

Kommentointi on suljettu.