Discantus-kuoro

Discantus on laulavaa naisenergiaa!

Discantus ansaitsi diplomin kolmella hopealeimalla

Tampereen Sävelen kuorokatselmuksen Grand Prix Spira Ensemblelle

Kuorokatselmuksen 2015 päätöskonsertissa Tampereella palkittiin rahapalkinnoilla kymmenen kuoroa. Grand Prix -tunnustus myönnettiin helsinkiläiselle Spira Ensemblelle, jota johtaa Kari Turunen. Tuomaristo kiittää sekä kuoron että sen johtajan musiikillisesti vahvaa tulkintaa ja kuoron hienoa, tasaista sointia. Tuomariston mukaan Turunen on tehnyt upean työn lyhyessä ajassa luodessaan hienon instrumentin. Kolme kultaleimaa saivat Spira Ensemblen lisäksi Estonian Radio Childrens Choir, jota johtavat Kadri Hunt ja Kaie Tanner, sekä Turun konservatorion kamarikuoro, johtajanaan Esko Kallio.

Tuomaristo voi myöntää Grand Prix -tunnustuksen halutessaan erityisen ansioituneelle kuorolle. Festivaalin historian aikana se on myönnetty kuluvaa vuotta lukuun ottamatta kuusi kertaa. Tänä vuonna kansainvälisen tuomariston puheenjohtajana toimi Heikki Liimola ja muut jäsenet olivat Marjukka Riihimäki, Bob Chilcott (Iso-Britannia), Jennifer Moir (Kanada) ja Carlo Pavese (Italia).

Seitsemän kuoroa sai kaksi kultaleimaa: Näsin ääni, joht. Markus Yli-Jokipii, Somnium Ensemble, joht. Tatu Erkkilä, Studentkören Brahe Djäknar, joht. Ulf Långbacka, Chorus Iucundus, joht. Timo Lehtovaara, Evivakören, joht. Hanna Kronqvist, Lain Huuto, joht. Paavo Hyökki, Hämäläis-Osakunnan Laulajat, joht. Iida Antola. Antola palkittiin taitavana nuorena johtajana. Hän on yksi lupaavimmista nuorista kuoronjohtajista Suomessa, ja on saavuttanut lyhyessä ajassa merkittäviä tuloksia. Aamulehden erikoispalkinto katselmuksen parhaasta Sibeliuksen kuoroteoksen esityksestä myönnettiin Somnium Ensemblelle. Lisäksi jaettiin diplomi kultaisilla leimoilla viidelle kuorolle, diplomi hopealeimoilla 21 kuorolle ja diplomi pronssisilla leimoilla 11 kuorolle.

Tuomariston puheenjohtaja Heikki Liimola kertoo, että katselmuksen taso oli kaiken kaikkiaan tänä vuonna ilahduttavan korkea, yksi korkeimmista tähänastisista. Kuoroja oli kannustettu ottamaan ohjelmistoonsa Sibeliuksen sävellyksiä, ja haaste oli otettu vastaan laajasti. Vuosien varrella on ollut havaittavissa kuoronjohtajien ammattitaidon selvä paraneminen ja sen myötä myös kuorojen tason nousu, joillakin jopa harppauksittainen kehittyminen. Kuoronjohtajuus ammattina on alkanut kiinnostaa nuoria lahjakkaita muusikoita, mikä tekee myös kuorossa laulamisesta vetovoimaisen harrastuksen.

Tampereen Sävelen kuorokatselmukseen ilmoittautui 47 kuoroa, joista suurin osa oli suomalaisia. Pääosa kuoroista tuli pääkaupunkiseudulta. Ulkomaiset kuorot olivat kotoisin Hollannista ja Virosta.

Tampereen Sävelen jälkeen kuorokatselmuksen osallistujille lähetetään tuomariston antama kirjallinen palaute sekä diplomi kuorolle myönnetyin kulta-, hopea- tai pronssileimoin. Tuomaristo luokittelee kuorot yhdeksään eri tasoryhmään: 1-2-3 pronssileimaa, 1-2-3 hopealeimaa, 1-2-3 kultaleimaa. Kolme kultaleimaa tarkoittaa korkeinta tasoa ja yksi pronssileima alinta tasoa.

Tampereen Sävel päättyi sunnuntaina Kuorokatselmuksen päätöskonserttiin. Festivaalin kävijämäärä oli noin 26000. Ohjelmaan kuuluivat Kuorokatselmuksen lisäksi kansainvälinen yhtyelaulukilpailu, konsertteja, kursseja, Sibelius-seminaari, näyttely sekä ilmaiskonserttisarja Kuule Sävel! Tämän vuoden taiteellisenajohtajana toimi emeritusprofessori Matti Hyökki. Tampereen Sävel järjestetään seuraavan kerran kahden vuoden kuluttua 7.–11.6.2017, ja silloin sen taiteellisena johtajana toimii kuoronjohtaja Sanna Valvanne.

Palkinnot ja tunnustukset

Cantinovum 1 Kultaleima
Cantus Mercurialis 1 Hopealeima
Cantus Michaelis 1 Kultaleima
Chorus Iucundus 2 Kultaleimaa 500 €
Discantus 3 Hopealeimaa
EOL 2 Hopealeimaa
Escapella 1 Hopealeima
Espoon Laulu 2 Hopealeimaa
Estonian Radio Children’s Choir 3 Kultaleimaa 1500 €
Evivakören 2 Kultaleimaa 500 €
Helsingin filharmoninen kuoro 3 Hopealeimaa
Hämäläis-Osakunnan Laulajat 2 Kultaleimaa 500 €
Juvenalia-kuoro 3 Hopealeimaa
Järvenpään Naislaulajat Ainottaret 3 Pronssileimaa
Kamarikuoro Camena 3 Pronssileimaa
Kamarikuoro Con Amore 2 Pronssileima
Kamarikuoro SonorEnsemble 1 Hopealeima
Kamarikuoro Värinä 1 Kultaleima
KaMu 1 Hopealeima
KaMu Ensemble 3 Hopealeimaa
Kenkävaahto 1 Hopealeima
Kilven kuoro 3 Hopealeimaa
Kulissi goes Acappella 3 Pronssileimaa
Lain Huuto 2 Kultaleimaa 500 €
Lapsikuoro CandoMini 2 Hopealeimaa
Laulajat 3 Hopealeimaa
Lauluyhtye Hoijakka 3 Pronssileimaa
Leids Kamerkoor 2 Hopealeimaa
Merikosken laulu 3 Hopealeimaa
Naiskuoro Ilona 2 Hopealeimaa
Naiskuoro Ultima Thule 2 Hopealeimaa
Nokian Naiskuoro Nota Bene 3 Pronssileimaa
Nokian Työväen mieskuoro 2 Pronssileimaa
Näsin Ääni 2 Kultaleimaa 500 €
Oulun Kamarikuoro 1 Hopealeima
Piccolon Kamarikuoro 1 Hopealeima
Qoro Quando 1 Kultaleima
Satakuntalaisen osakunnan kuoro 1 Hopealeima
Somnium Ensemble 2 Kultaleimaa ja Aamulehden erikoispalkinto 1500 €
Spira Ensemble 3 Kultaleimaa ja Grand Prix 1500 €
Studentkören Brahe Djäknar 2 Kultaleimaa 500 €
TAMKvoice 1 Pronssileima
Turun konservatorion kamarikuoro 3 Kultaleimaa 1500 €
Uvula Aurea 3 Provnssileimaa
Veikkolan Viihdelaulajat 1 Pronssileima
Viihdekuoro Sauriat 3 Pronssileimaa
Vokalensemblen Röster 1 Kultaleima

Iida Antola Kuoronjohtajapalkinto taitavalle nuorelle johtajalle 1000 €
Aamulehden erikoispalkinto jaettiin katselmuksen parhaalle Sibeliuksen kuoroteoksen esitykselle

Lähde: www.tamperemusicfestivals.fi/vocal/fi/kuorokatselmus

Kirjoittaja: Discantus-kuoro

Discantus on vuosaarelainen tavoitteellisesti harjoitteleva naiskuoro, joka on viimeisten vuosien aikana kehittynyt huomionarvoiseksi kuoroksi maamme naiskuorokentällä. Discantuksen ensimmäinen äänite "Säteitä" julkaistiin 2012 ja ensimmäinen joululevy "Tähtiä hangella" julkaistiin syksyllä 2017. Vuonna 2018 vietimme 40-vuotisjuhlavuotta, jota juhlistimme uudella levyllä, juhlavuoden konsertilla ja kilpamatkalla. Kuoro laulaa monipuolista ohjelmistoa nykysävellyksistä perinteisempään musiikkiin, kansanlauluista viihteellisempään musiikkiin, hengellistä musiikkia unohtamatta. Kuoro konsertoi aktiivisesti ja osallistuu erilaisiin kuorotapahtumiin ja - katselmuksiin. Kuorolla on myös runsaasti kilpailukokemusta: vuonna 2019 Tampereen Sävelessä Discantus palkittiin kahdella hopealla, 2018 Canta al Marissa Discantus palkittiin hopeadiplomeilla, 2015 Discantus palkittiin kolmella hopealla Tampereen Sävelessä, kansainvälisessä kuorokatselmuksessa ja 2014 Discantus valittiin vuoden kellokaskuoroksi.

Kommentointi on suljettu.