Discantus-kuoro

Discantus on laulavaa naisenergiaa!

Norja 2009

KUOROMUSIIKKIA, KOKEMUKSIA JA MAISEMIA
DISCANTUS NORJASSA

Discantus-naiskuoron 30-vuotisjuhlakausi huipentui syyskuun alussa Norjaan tehtyyn kuorofestivaalimatkaan. Matka oli tarkoitus tehdä juhlavuoden aikana, mutta monet konsertit ja esiintymiset veivät ajan niin, että varsinaiseen suunnitteluun päästiin vasta juhlavuoden jälkeen. Netissä oli tarjolla useita vaihtoehtoisia kuorofestivaaleja, joista valitsimme Grieg-festivaalin Norjassa Bergenissä sen monipuolisen ohjelmiston, konserttimahdollisuuksien ja lyhyen etäisyydenkin vuoksi. Päätimme ilmoittautua kilpailuun nykymusiikki- ja kansanmusiikkisarjoihin ja ilmoitimme myös halukkuutemme pitää konsertteja festivaalin yhteydessä. Ilmoittautumiseen liittyi myös äänitteen lähettäminen näytteeksi kuoron laulutaidoista. Ilmoitus hyväksymisestä saatiin kesän kynnyksellä. Yhteydenpito järjestäjiin hoitui sähköpostilla ja matkajärjestelyistä vastasi tehokas kuoron toimikunta.

Matkaan lähdettiin syyskuun toisena päivänä lentäen Helsingistä Kööpenhaminaan ja sieltä edelleen Bergeniin. Keskustahotelliin majoittumisen jälkeen aloitettiin heti harjoitukset hotellin 3. kerroksen oleskelutilassa, koska ensimmäinen kilpailuosuus oli jo samana iltana. Järjestäjätkin olivat varanneet harjoitustilaa, joka osoittautui tyhjäksi liiketilaksi hotellikorttelin läheisyydessä. Festivaalimateriaalista kävi ilmi, että kuoroja tapahtumaan oli hyväksytty mukaan 26, jotka tulivat Norjasta, Ruotsista, Virosta, Tanskasta, Filippiineiltä, Puolasta, Tsekistä ja tietysti Discantus Suomesta. Tuomariston 5 jäsentä tulivat Norjasta, Singaporesta, Israelista, Yhdysvalloista ja Latviasta.

Kilpailut 

Keskiviikon kilpailu pidettiin Håkonshallenissa, jylhässä kulttuurirakennuksessa, jonka vanhimmat osat olivat 1100 –luvulta. Nykymusiikki –sarjaan osallistuivat naiskuorot Discantus Suomesta ja Volve Vokal Norjasta, sekakuorot Skrik Norjasta, Carmina Tanskasta ja Sofia Ruotsista sekä mieskuoro Pueri Gaudentes Tsekistä. Yllätykseksemme emme päässeetkään kokeilemaan tai edes näkemään esiintymislavaa etukäteen ja kilpailussa jouduimmekin seisomaan tiukasti kahdessa rivissä pienessä tilassa ”riu’ulla”, joka poikkesi täysin ennakkoon suunnitellusta asetelmasta. Ensimmäinen laulu ”Sorg och glädje” kuvasikin ehkä tunnelmiamme ensi hämmennyksessä, mutta The candle song ja Synnyin ilokylässä sujuivatkin jo hallitusti.

Perjantain kilpailu pidettiin suuressa konsertti- ja kulttuuritalossa Grieghallenissa, jonka muhkea betoninen hahmo erottui kauniin Bergenin keskustan katukuvassa. Täälläkään ei ohjelmaan kuulunut esiintymispaikan kokeileminen ennakkoon, mutta käytimme hyväksemme tyhjän hetken salissa ja tarkistimme esiintymisasemamme suurella näyttämöllä seurauksella, että järjestäjien taholta jo meitä hätisteltiin pois. Kansanmusiikki-sarjaan osallistui kaksi sekakuoroa ja yksi opiskelijoiden naiskuoro Norjasta, sekakuorot Virosta ja Filippiineiltä, mieskuoro Puolasta ja meidän kuoromme.. Ohjelmamme käsitti Suvettaren, Kaipaavan ja Joiku-laulun, jotka sujuivat mainiosti hyvässä akustiikassa yleisön kannustaessa. Johtajamme Niina Melasalmen rumpusoolo siivitti Suvetarta mukavaan menoon.

Kilpailuja käytiin myös hengellisen musiikin, nuortenkuorojen ja maallisen musiikin sarjoissa. Tuomareilla oli kuunneltavanaan yhteensä 42 esitystä viidessä eri sarjassa. Heidän Discantukselle antamassaan palautteessa ensimmäisenä päivänä pidetystä kilpailusta riitti vielä intoa kirjoittaa huomioita kappaleittain, mutta perjantaina oli annettu jo useita tyhjiä lappuja ja yhdessä luki ”Very nice folk music.”

Tuomarit valitsivat esiintyjien joukosta parhaat kuorot Grieg Grand Prix –kilpailuun, jossa rahapalkinnosta kilpaili 3 norjalaista, yksi ruotsalainen ja yksi virolainen kuoro. Voiton vei ruotsalainen Sofia Vokalensemble, joka vuonna 2006 jakoi ensimmäisen sijan Harald Andersen –kamarikuorokilpailussa Helsingissä.

Kilpailusarjojen tulokset julkistettiin suuressa päättäjäistapahtumassa. Osallistuvien kuorojen edustajat kutsuttiin kaikki lavalle yhtä aikaa vastaanottamaan palkintoja ja osallistumiskunniakirjoja.
Emme sijoittuneet palkinnoille kilpailusarjoissamme. Saimme kuitenkin kilpailla huippukuorojen kanssa hienossa festivaalissa, mikä antaa meille itseluottamusta ja intoa jatkaa ja kehittyä edelleen.

Konsertit 

Kilpailuesityksen jälkeen perjantaina osallistuimme Grieghallenin lämpiössä pidettyyn kuuden kuoron konserttiin, jossa esitimme 20 minuutin pituisen ohjelman asiantuntevalle ja kannustavalle yleisölle. Niina Melasalmi kertoi eloisasti laulujemme sisällöstä, mikä lisäsi vuorovaikutusta laulajien ja kuulijoiden välillä.

Lauantaina teimme mieliinpainuvan konserttimatkan säveltäjä Edvard Griegin kotimuseoon Trolsdaleniin. Museoalueella kauniissa rantamaisemassa sijaitsi säveltäjän koti, sävellysmaja ja hautapaikka sekä myöhemmin rakennettu kamarimusiikkisali, jonka viherkatto sulautui mainiosti ympäristöönsä. Salirakennus oli sijoitettu rinteeseen siten, että esiitymislavan takaseinän suuresta ikkunasta avautui upea norjalainen rantamaisema. Konsertissa esiintyi lisäksemme kamarikuoro Solare Virosta ja KHP Coro Techniuv Filippiineiltä. Lämmin auringonpaiste valaisi retkeämme.

Festivaaliohjelmaan sisältyi monia muitakin konsertteja, joista merkittävä oli perjantai-iltana Johanneksen kirkossa esitetty Verdin Requiem. Solistien joukossa oli suomalainen Johann Tilli. Festivaalien päättäjäiskonsertissa pääesiintyjänä oli Drakensberg Boy’s Choir Etelä-Afrikasta. Pojat opiskelevat kuoromusiikkipainotteisessa koulussa, jossa kuoroharjoituksia on päivittäin kaksi tuntia ja viikoittain pidetään konsertteja koulun auditoriossa. Nämä eloisat pojat saivat yleisön lämpenemään rytmikkäillä esityksillään. Mahtavaa oli myös laulaa festivaaliorkesterin säestyksellä yhteislauluja nuoteista moniäänisesti. Monisatapäinen yleisö lauloi Griegin Vårenin, Verdin Va, Pensieron ja toisen näytöksen finaalin Puccinin Madama Butterly-oopperasta.

Vähän matkailuakin 

Huolimatta kiireisestä aikataulusta, päivittäisistä harjoituksista ja muiden esitysten kuuntelemisesta, jäi meille aikaa tutustua kauniiseen Bergeniin ja ympäristöönkin. Osa matkusti kondolihissillä Ulrike-vuorelle , josta avautui hieno näkymä yli kaupungin. Toinen näköalapaikka oli FlØyen-vuori, jonne pääsi köysiratajunalla. Hotelli ja festivaalipaikat olivat kaupungin keskustassa kävelymatkan etäisyydellä, joten keskustori, satama ja kävelykeskusta tuli kuorolaisille tutuksi. Norjan-matkan kruunasi sunnuntaina tehty vuonoristeily. Tilausristeilyllä, jonne saimme mukaan myös ruotsalaisia kuorolaisia, saimme nähdä hienoja vuonomaisemia jyrkkine kallioseinineen, metsineen ja puroineen. Saatoimme myös risteilyn aikana kiittää monivuotista laulajajäsentämme Pirkko Kallioniemeä hienosta työstä kuoron hyväksi hänen jäädessään ”eläkkeelle” Discantuksesta. Bergen näytti meille aurinkoiset, merelliset kasvonsa.

Kaija Hapuoja
Discantus

Kirjoittaja: Discantus-kuoro

Discantus on vuosaarelainen tavoitteellisesti harjoitteleva naiskuoro, joka on viimeisten vuosien aikana kehittynyt huomionarvoiseksi kuoroksi maamme naiskuorokentällä. Discantuksen ensimmäinen äänite "Säteitä" julkaistiin 2012 ja ensimmäinen joululevy "Tähtiä hangella" julkaistiin syksyllä 2017. Vuonna 2018 vietimme 40-vuotisjuhlavuotta, jota juhlistimme uudella levyllä, juhlavuoden konsertilla ja kilpamatkalla. Kuoro laulaa monipuolista ohjelmistoa nykysävellyksistä perinteisempään musiikkiin, kansanlauluista viihteellisempään musiikkiin, hengellistä musiikkia unohtamatta. Kuoro konsertoi aktiivisesti ja osallistuu erilaisiin kuorotapahtumiin ja - katselmuksiin. Kuorolla on myös runsaasti kilpailukokemusta: vuonna 2019 Tampereen Sävelessä Discantus palkittiin kahdella hopealla, 2018 Canta al Marissa Discantus palkittiin hopeadiplomeilla, 2015 Discantus palkittiin kolmella hopealla Tampereen Sävelessä, kansainvälisessä kuorokatselmuksessa ja 2014 Discantus valittiin vuoden kellokaskuoroksi.

Kommentointi on suljettu.