Discantuksen 30-vuotisjuhlakonsertti 8.11.2008 Vuosaaren urheilutalolla
Vuosaaren syksyssä olemme saaneet kokea upeita musiikkielämyksiä. Lauantaina 8.11. täyttyi Urheilutalon sali innostuneesta yleisöstä naiskuoro Discantuksen juhliessa 30-vuotista toimintaansa energisen nuorekkaana. ” Juhlatoimikunta oli tehokkaasti hoitanut järjestelyt, niin että meidän tarvitsi vain harjoitella” kertoivat kuorolaiset takanaan tiiviit laululeirit. Tukijoukot, jotka olivat ansiokkaasti koristelleet salin, saivat nyt nauttia musiikista. Kiitoksensa saivat perheet, jotka olivat antaneet äidille vuoron päästä harrastuksensa pariin.. Niina Melasalmen johtama Discantus-kuoro oli huolella valmistanut ohjelmistoonsa niin moderneja naiskuoroteoksia 2000-luvulta kuin tuttuja klassikoita kuoron pitkäaikaisen johtajan Katariina Engströmin kaudelta. Yleisö ihastui hauskaan ja täsmälliseen kuoroliikuntaan. Kuoro lauloi tunnin ohjelmistonsa ulkoa.
Soisipa muillekin kuoroille samanlaista eläytymiskykyä ja näyttämöllistä ilmaisua!
Discantus on nuorekas 30 v.
Perunankeittolaulu”, samoin kuin ” Vastapaino” hilpeine sanoituksineen kuvaavat nykynaisen kiireistä elämää. Kansanperinteeseen liittyvät laulut “Mesimarja” ja “Mieli” eivät olleet pölyttyneitä muinaisrunoja, vaan aidon railakkaita naisten lauluja. Yleisö eli vahvasti mukana. Jukka Linkolan “Joiku” sai raikuvat aplodit, kuten muutkin kuoron esitykset. Säkkijärven polkassa puolituhantinen yleisö taputti rytmikkäästi mukana. Hanuritaiteilija Mari Kätkä säesti myös “Sinitaivas” – tangon ja laulun “Italiassa”, johon oli tehty hauska näytelmäkohtaus. Mari Kätkän omassa osuudessa kuultiin Jaques Brellin ja Edith Piafin evergreenejä.
Entiset kuorolaiset tulivat mukaan Ilkka Kuusiston sovittamaan herkkään Mari Kätkä “Iltalauluun”. Markku Viitasaaren ” Mannermainen nainen” ja ylimääräisenä esitetty Arno Ranisen ja Pertsa Reposen “Shakkitarina” upeine liikuntailmaisuineen kruunasivat juhlakonsertin! Onnea ja menestystä Discantus-kuorolle eteenkin päin! Jäämme odottamaan joulukonserttia.
Anja Hinkkanen
Lähde: http://www.vuosaari.fi
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.