Discantus-kuoro

Unkari 2004

Esztergomin Basilika on suosittu turistikohde, ja jo harjoitteluamme seurasi vaihtuva yleisöjoukko.

Esztergomin Basilika on suosittu turistikohde, ja jo harjoitteluamme seurasi vaihtuva yleisöjoukko.

Unkari 11 – 17.6.2004

Neljä vuotta sitten Kanadaan suuntautuneen kuoromatkan jälkeen aloitti vuosaarelainen Discantus-kuoro jo seuraavan matkan suunnittelun. Toivemaiksi kohosivat Ranska ja Unkari.

Kun unkarilainen Tátin kaupungista oleva matkatoimisto Musik Land sähköpostin välityksellä lähetti kutsun saapua Dorogin kuorotapahtumaan, alkoi Unkari kohdemaana erityisesti kiinnostaa.

Kirkkokonsertteihin ja kuorotapahtumaan valmistautuminen alkoi ohjelmiston valinnalla ja sopeuttamisella matkalle lähtevän laulajamäärän mukaiseksi. Harjoituksia jatkettiin toukokuussa muun kuorotoiminnan loputtua. Viime tingassa vaihtui johtajakin. Laulunjohtajamme Niina Melasalmi ei muuttokiireidensä vuoksi voinutkaan lähteä mukaamme, mutta varalaulunjohtaja Riitta Ingelin otti vastuun matkakuoron johtamisesta reippain ottein. Konserttipaikoilla jaettavaksi laadittiin värikäs kuoron esite, jossa Discantuksen toiminnasta kerrottiin suomen, englannin ja unkarin kielellä.

Matka alkoi 23 kuorolaisen ja neljän miespuolisen matkakumppanin voimin perjantaina 11.6. 2004 Malévin lennolla kohti Budapestia. Hotellissa käynnin jälkeen alkoi kaupunkikiertoajelun myötä kiireinen ja monipuolinen ohjelma, joka näytti suosittuja turistikohteita ja kauniita maisemia Budapestista ja ympäristöstä.

Ensimmäinen konserttimme oli Pyhän Antalin katolisessa kirkossa Budapestin länsiosassa saapumispäivän iltana messun jälkeen. Kuorovierailustamme oli etukäteen kerrottu lehdessä ja mainostettu kirkon tapahtumissa. Kirkkoon oli järjestetty harjoitustila ja pukuhuone ja kirkkosalin sointiakin saimme kokeilla etukäteen. Konserttiohjelmassa oli latinankielisten laulujen alkupuoli, joka sisälsi Tegnerin, Telferin ja Poulencin teoksia. Kodalyn Ave Maria sai yleisön lämpenemään. Kostiaisen, Kasken, Pohjanmiehen ja Laaksosen teoksia lauloimme suomeksi ja Eklundhin ja Ehrlingin ruotsiksi.
Lauantaina matka suuntautui Esztergomiin, kauniiseen historialliseen kaupunkiin Tonavan rannalla, jossa konserttimme pidettiin Unkarin suurimmassa ja Euroopan suurimpiin kuuluvassa Basilikassa. Esztergomin Basilika on suosittu turistikohde, ja jo harjoitteluamme seurasi vaihtuva yleisöjoukko. Näimme mainoksen konsertistamme kirkon ilmoi-tustaululla ja oppaat kertoivat, että paikalliselle Unkari-Suomi seurallekin oli tulostamme kerrottu. Konsertti onnistui “olosuhteisiin nähden” hyvin. Konsertin aikana turistiryhmiä tuli ja meni ja moniin kameroihin ikuistettiin sinivalkoiset laulajat. Osa yleisöstä seurasi koko konsertin. Kahdeksan sekunnin jälkikaiku haittasi osaltaan laulujen selkeää kuulemista. Täälläkin suosionosoituksia saivat Kodalyn Ave Marian lisäksi suomalaiset esitykset, mm. Kostiaisen Ylistysmessun osat ja Kasken Päivä. Unkarin hymni ja Finlandia päättivät konsertin. Saimme erityisiä kiitoksia Esztergomin Unkari-Suomi -seuralaisilta.

Ensimmäinen kosketus unkarilaiseen mustalaismusiikkiin saatiin viihtyisässä Szalma -ravintolassa, jossa nelimiehinen orkesteri viuluineen, kontra-bassoineen ja symbaaleineen viihdytti kuoron lounastaessa. Upeita unkarilaisia käsitöitä oli esillä bussin parkkipaikan luona olleilla myyntipöydillä.

Dorogin kaupungin kulttuuritalo oli kuorotapahtuman näyttämö. Kunnianarvoisassa rakennuksessa oli hyvä sali punaisine penkkeineen ja tummine seinämaalauksineen. Discantus-kuoro Suomesta oli tapahtuman päävieras. Muut kuorot tulivat lähempää: Cantilena -lapsikuoro Dorogista, saksalaisia kansanlauluja laulavat kuorot Tátista ja Csolnokista, Ars Musica -kuoro Esztergomista, kuoro Mogyorósbányasta ja Párkányin Szivárvány-kuoro Slovakiasta. Ulkona auringossa istuskel-lessamme totesimme, että Discantus-kuoron värilliset mainokset saivat ilmoitustaululla ainakin yhtä paljon tilaa kuin seuraavan päivän EU-vaaleista kertova ilmoitus.
Jaoimme ennen tapahtuman alkua omaa esitettämme muille kuoroille ja runsaslukuiselle yleisölle, jotka sitä ahkerasti tutkivatkin. Kun esiintymisvuoromme viimein tuli, meidät toivotettiin sydämellisesti tervetulleiksi. Ohjelmistomme, joka sisälsi Matti Hyökin kansanlaulusovituksia, Kaj Chydeniuksen lauluja, viihteellisen osaston tangoineen ja serenadeineen sekä lopuksi Unkarin hymnin ja Finlandia, joka poikkesi täysin muista ja sai yleisön innostumaan. Ylimääräisiäkin vielä esitettiin, vaikka ilta oli jo pitkällä.

Tapahtuma jatkui kuorotapahtumaan osallistuneiden yhteisellä illanvietolla. Ruoka ja juomat olivat pitkissä pöydissä valmiina ja monimiehinen puhallinorkesteri siivittämässä yhteistä iltaa. Pian alkoikin reipas tanssi ja yhteisiä laulujakin löytyi kansainvälisesti tunnetuista kaanoneista. Ilta sujui rattoisasti laulajien kesken.

Matka jatkui nähtävyyksiin tutustumisella. Muutamaan päivään saatiin mahtumaan monia mielenkiintoisia Unkarille tyypillisiä kohteita. Maanantaina aamupäivällä koettiin todellista laulun iloa laivalla Tonavan risteilyllä. Joukkomme aloitti spontaanisti laulun aurinkoisella kannella ja ilman nuotteja toisiamme tarkkaavaisesti kuunnellen saimme aikaan tosi hyvältä tuntuvan kuorosoinnin.

Kuoromatkamme loppui kaksijakoisesti: osa lähti paluumatkalle viiden päivän jälkeen, osa jäi vielä pariksi päiväksi shoppailemaan. Kaikki kuitenkin lopulta palasivat kotiin mieluisia muistoja ja tuliaisiakin mukanaan.

Unkarin terveisin
Discantus, Kaija Äikäs

Kirjoittaja: Discantus-kuoro

Discantus on Vuosaarelainen tavoitteellisesti harjoitteleva naiskuoro, joka on viimeisten vuosien aikana kehittynyt huomionarvoiseksi kuoroksi maamme naiskuorokentällä. Discantuksen ensimmäinen äänite Säteitä julkaistiin 2012, ja ensi jouluksi ilmestyy joululevy "Tähtiä hangella", kuoron juhlistaessa 40 vuotista historiaansa. Kuoro laulaa monipuolista ohjelmistoa nykysävellyksistä perinteisempään musiikkiin, kansanlauluista viihteellisempään musiikkiin, hengellistä musiikkia unohtamatta. Kuoro konsertoi aktiivisesti ja osallistuu erilaisiin kuorotapahtumiin ja - katselmuksiin. Vuonna 2015 Discantus palkittiin kolmella hopealla Tampereen Sävel, kansainvälisessä kuorokatselmuksessa ja 2014 Discantus valittiin vuoden kellokaskuoroksi.

Kommentointi on suljettu.